VARHAISKASVATUKSEN PERUSTANA KASVATUSKUMPPANUUS
Lasten päivähoito ja esiopetus antavat turvallista ja monipuolista varhaiskasvatusta kaikille sitä tarvitseville lapsille perheiden tarpeiden mukaisesti. Varhaiskasvatuksen tarkoitus on tukea lapsen kehittymistä ja kasvamista terveeksi ja tasapainoiseksi yksilöksi.
Hattulan päivähoidossa on määritelty vanhempien, lasten ja henkilökunnan yhteistyönä päivähoidon arvot. Arvot kiteytyvät viiteen pääarvoon: TURVALLISUUS, LEIKKI, KUNNIOITTAMINEN, PERHE JA IHMISENÄ KASVAMINEN
.
Hattulan päivähoidon arvot.ppt
Kasvatuskumppanuus ja perhetyö ovat Hattulan päivähoidon keskeisiä työtapoja. Kumppanuus alkaa tutustumisesta. Ennen kuin lapsi aloittaa päivähoidon käydään aloituskeskustelut lapsen kotona. Aloituskeskustelujen tavoitteena on edistää päivähoidon alkutaipaleen myönteistä sujumista sekä luoda pohja lapsen varhaiskasvatussuunnitelmalle ja kasvatuskumppanuudelle. Kasvatuskumppanuuskoulutusta on järjestetty henkilökunnalle vuodesta 2004 lähtien. Tavoitteena on, että koko henkilökunta kouluttautuu kasvatuskumppanuuteen.
Kasvatuskumppanuus koulutusmalli.ppt
Toiminnassa toteutetaan moniammatillista työskentelytapaa lapsen ja perheen hyväksi. Toimintatapoina ovat huolten puheeksi ottaminen ja varhainen tuki.
Hattulassa on alle kouluikäisiä lapsia noin 800, joka on 9 % kunnan väestöstä. Alle kouluikäisistä lapsista 59 % eli noin 500 lasta on päivähoidossa.
Henkilökuntaa päivähoidossa on 120.
PÄIVÄHOITOTOIMISTO
Parolantie 42, 13720 Parola
Fax (03) 672 3180
Avoinna maanantaisin klo 13.00-17.00
tiistaisin - perjantaisin klo 8.30-11.30
Korvaa sähköpostiosoitteessa (at)-merkintä @-merkillä.
Varhaiskasvatusjohtaja
Sari Nikula-Heino
Päivähoidon kokonaisvastuu
kotihoidontuen Hattula-lisä, yksityisen hoidon tuki
(03) 673 1461
Mervi Ekroos
Tiitiäinen
(03) 673 1332
Palveluesimies
Sanna Kesti
Marjahattu, Myllytonttu, Katinkontti
(03) 673 1482
Palveluesimies
Katri Aronen
Pappilanniemi, Tuulimylly
(03) 673 1325
Vs. perhepäivähoidon ohjaaja
Erja Tammi
Perhepäivähoito, avoin- ja kerhotoiminta, lapsiperheiden kotipalvelu
(03) 673 1253
Toimistosihteeri
Kirsti Kari-Koskinen
(03) 673 1280
Toimistosihteeri
Kirsi Yli-Malmi
(03) 673 1346
Päivähoidon asiakasmaksut, perhepäivähoitajien palkanlaskenta, Hattula-lisä