Siirry sisältöön

Vastaa kyselyyn jätehuollon palvelutasosta

Jätehuollon palvelutasossa määritellään, millaisia jätehuollon palveluita kuntalaisille ja kiinteistöille tarjotaan tällä hetkellä Kiertokapula Oy:n alueen 13:ssa kunnassa, ja kuinka palveluja halutaan jatkossa kehittää. Jätehuollon palvelutason määrittely on käynnissä parhaillaan. Palvelutasoa määrittelevät yhdessä kunnat, Kiertokapula Oy ja kuntalaiset. Määrittelytyötä koordinoi jätehuoltoviranomainen.

Asukkailla on mahdollisuus kertoa mielipiteensä jätehuollon palveluista nettikyselyn kautta. Kysely on anonyymi, lyhyt ja vastaaminen kestää noin 5-10 minuuttia. Kysely on avoinna 15.3.2023 asti.

Jätelaki on muuttunut viime vuosina paljon, jonka vuoksi palvelutason määrittely on jälleen ajankohtaista. Jätelain muutokset näkyvät asukkaiden arjessa erityisesti tänä ja ensi vuonna. Jätehuollon järjestäminen pitää sisällään jätteen keräyksen, kuljetuksen ja käsittelyn, jäteneuvonnan, tiedotuksen ja valistuksen järjestämisen. Jätehuollon järjestäminen rahoitetaan kunnan jätetaksaan perustuvilla jätemaksuilla. Verovaroja ei voi jätehuollon järjestämiseen käyttää.

Linkki kyselyyn

 

Viim. päivitetty 5.10.2023
chevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram