Kasvomaskin käyttöä koskeva tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittaa kasvomaskin käyttöä toisten ihmisten suojaamiseksi tietyissä tilanteissa niiden sairaanhoitopiirien alueella, joissa on esiintynyt koronatartuntoja viimeisen kahden viikon aikana. Kanta-Hämeen alue kuuluu tällä hetkellä edellä mainittuihin alueisiin.

 

Kasvomaskin käyttöä suositellaan

  • joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää
  • matkalla koronavirustestiin ja testin tulosta odottaessa, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • palatessa riskialueelta Suomeen ja siirryttäessä maahantulopaikasta, kuten lentokentältä, karanteeniin ja lisäksi, jos on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

 

Kasvomaskia voi kuitenkin halutessaan käyttää myös muissa tilanteissa, ottaen huomioon THL:n suosituksessa mainitut ohjeet. Lisäohjeita kasvomaskien käytöstä saat myös THL:n opasvideolta.

 

Kasvomaskien jakaminen

Hattulan kunta valmistautuu kasvomaskien järjestämiseen vähävaraisille ja haavoittuvimmassa asemassa oleville maksutta THL:n suosituksia noudattaen. Käytännön järjestelyjä valmistellaan parhaillaan ja niistä tiedotetaan laajasti, kun jakoon on valmius.

Hattulan kunnan koulukuljetukset kuuluvat joukkoliikenteeseen ja koulukyytien osalta kasvomaskisuositus koskee pelkästään kaikkia 9. luokan kyytioppilaita sekä muita 15-vuotta täyttäneitä kyytioppilaita. Ensi viikon alusta alkaen sivistystoimistossa on kasvomaskeja perusopetuksen koulukyytien piirissä oleville oppilaille, jotka maskia tarvitsevat ja keillä niitä ei vielä ole. Hallinto laittaa tämän tiedon Wilman etusivulle kaikkien luettavaksi.

 

Koronatartuntojen ehkäiseminen

Kunta toivoo terveysviranomaisten suosituksiin suhtauduttavan vakavasti, sillä epidemian jatko on nyt omissa käsissämme.  Kaikkien on edelleen tiedostettava, että seuraavat ohjeet koskevat kaikkia, myös maskin käyttäjiä.

  • Ensisijaisen tärkeää on edelleen noudattaa 1-2 metrin turvavälejä aina kun mahdollista, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua.
  • Oireisena tulee välttää sosiaalisia kontakteja ja hakeutua välittömästi koronatestiin.