Hattulan ja Hämeenlinnan uimavesinäytteet otettu tällä viikolla

Kaikilta Hämeenlinnan ja Hattulan uimarannoilta on otettu uimavesinäytteet tällä viikolla 28. Tulosten perusteella uimaveden mikrobiologinen laatu alittaa uimavedelle asetetut toimenpiderajat eli vesi on hyvää uimavettä. Mikrobiologisten vaatimusten lisäksi uimavedestä seurataan aistinvaraisesti syanobakteerien eli sinilevien määrää. Viidellä uimarannalla havaittiin tällä viikolla sinilevää. Vähäisiä määriä sinilevää havaittiin Hämeenlinnassa Matkolammin sekä Ormajärven Sankolan ja Untulan uimarannoilla. Hattulassa Vanajavedellä Eerolan rannassa oli vähän sinilevää ja Pappilanniemen rannassa runsaasti.

 

Seuraavat vesinäytteet otetaan suunnitelman mukaisesti viikolla 31.

 

Tulosten perusteella tehdyt toimenpiteet

 

Pappilanniemen uimarannalle vietiin sinilevävaroitus. Sankolan rannalle 28.6. viety varoitus on terveydensuojeluviranomaisen arvion mukaan edelleen ajankohtainen, vaikka näytteenottohetkellä havaittiin vain vähän sinilevää. Eerolan rannan, Matkolammin ja Untulan sinilevätilannetta seurataan tehostetusti.

 

Uimarannoilla tiedottaminen

 

Uimarantojen ilmoitustauluilta löytyvät näytetulosten lisäksi muun muassa uimarannan omistajan ja kunnan terveydensuojeluviranomaisen yhteystiedot. Yleisillä uimarannoilla on myös uimavesiluokitus ja uimavesiprofiilin perusteella laadittu yleiskuvaus uimavedestä. Tarvittaessa kaikille rannoille viedään varoituksia ja uintirajoituksia koskevia tiedotteita.

 

Yleisten uimarantojen uimavesi luokitellaan neljän peräkkäisen uimakauden mikrobiologisten tutkimustulosten perusteella. Vuoden 2020 uimakauden jälkeen kaikkien uimavesien luokitus oli erinomainen. Luokitus kertoo uimaveden mikrobiologisesta laadusta neljän vuoden ajalta. Sinilevätiedote viedään rannalle sen hetkisen syanobakteeritilanteen perusteella. Samalta ilmoitustaululta voi löytyä sekä uimaveden luokittelu erinomaiseksi että suositus välttää uimista. Näin on tällä hetkellä Sankolan uimarannalla.

 

Uimarantakohtaiset vesinäytetulokset ja sinilevätilanne päivitetään Hämeenlinnan kaupungin verkkosivulle uimavesi ja allasvesi kohtaan Näytteenottosuunnitelma ja tulokset kesälle 2021.

 

Yleiset uimarannat

 

Hattulassa Vanajavesi Herniäinen ovat yleisiä uimarantoja. Hämeenlinnassa Ahvenistonjärvi Ahvenisto, Alajärvi Tervaniemi, Aulangonjärvi Kihtersuo, Hauhonselkä Pappilanaro, Ormajärvi Sankolan ranta, Pannujärvi ja Vanajavesi uimahallin ranta ovat yleisiä uimarantoja.

 

Syanobakteerit eli sinilevät

 

Kukinnan eli sinileväesiintymien esiintymistä ja kestoa on vaikea ennustaa. Tuulet ja virtaukset liikuttelevat sinilevämassaa, joten sinilevän määrä vedessä voi vaihdella nopeasti jopa saman päivän aikana. Muun muassa lämmin ja tyyni sää sekä ravinteet edistävät syanobakteerien eli sinilevien kasvua ja esiintymistä. Uimarin kannattaa itse arvioida silmämääräisesti uimaveden tila aina ennen uimista.

 

Sinilevän määrä arvioidaan silmämääräisesti neliportaisella asteikolla:

0-luokka – Ei sinilevää – Veden pinnalla tai rantaveden rajassa ei ole havaittavissa sinilevää. Näkösyvyys on normaali.

1-luokka – Vähän sinilevää – Sinilevää on havaittavissa vihertävinä hiutaleina tai tikkusina vedessä. Levää näkyy, jos vettä ottaa läpinäkyvään astiaan. Rannalle on saattanut ajautua kapeita leväraitoja. Levä heikentää näkösyvyyttä.

2-luokka – Runsaasti sinilevää – Vesi on selvästi leväpitoista tai veden pinnalle on kohonnut pieniä levälauttoja tai rannalle on ajautunut leväkasaumia.

3-luokka – Erittäin runsaasti sinilevää – Levä muodostaa laajoja levälauttoja tai sitä on ajautunut rannalle paksuiksi kasaumiksi.

 

Terveydensuojeluviranomaisen valvonnan lisäksi Tervaniemen uimarannan sinilevätilannetta voi seurata Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen leväseurannasta.

 

Lisätietoja syanobakteereista saa ympäristöhallinnon ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta.

 

Lisätiedot: terveystarkastaja Päivi Lindén puh. 040 523 6772, paivi.linden@hameenlinna.fi

 

 

Vedenpinnat ovat vaarallisen matalalla uimarannoilla, joissa on laituri.

Erityisesti Herniäisissä on pää edellä hyppääminen kielletty, koska aallot ovat tuoneet pohjaan upotetut laiturin betonipainot jonkin verran pohjasta esiin. Paikat merkitään ja varoitukset on asetettu 17.7. asian tultua tietoon.