Hattula käynnistää valokuituselvityksen

Hattulan kunta käynnistää tammikuun aikana valokuituselvityksen, jonka tarkoituksena on kartoittaa edellytyksiä ja erilaisia vaihtoehtoja valokuituverkon toteuttamiseksi kunnan alueella. Selvityksen toteuttaa Orbion Consulting Oy. Kunta toteutti alustavan valokuitukyselyn kesänä 2018 ja vastauksia saatiin yli 300 kappaletta. Kyselyn perusteella 76 % vastaajista oli kiinnostuneita valokuidusta, mikäli sellainen olisi saatavilla.

Selvityksen aikana on tavoitteena hahmottaa myös kuntalaisten kiinnostusta valokuidun hankintaan ja sen vuoksi aiheesta kiinnostuneille järjestetään ainakin yksi infotilaisuus maaliskuussa. Päivämäärä ja paikka ilmoitetaan myöhemmin. Esimerkiksi yhdistysten pohjalta muodostettavien osuuskuntien on mahdollista saada Leader-rahoitusta valokuituhankkeiden toteuttamiseksi. Maaliskuussa alkaa kunnan yhdistysohjelmahanke, jonka työntekijä voi auttaa osuuskuntia myös hankehakemusten tekemisessä.

Valokuitu on tärkeä tekijä kunnan elinvoimalle ja houkuttelevuudelle. Tietoliikenneyhteyksiin kohdistuvat vaatimukset kasvavat koko ajan esimerkiksi teknologian kehityksen ja lisääntymisen myötä. Nopeat ja luotettavat yhteydet ovat entistä tärkeämmät niin kuntalaisille kuin elinkeinoelämällekin. Hyvät yhteydet mahdollistavat myös monipuolisen etätyön.

 

Lisätietoja:

Katariina Koivisto, kunnanjohtaja
050 3317 666
katariina.koivisto@hattula.fi