Puistot, liikunta ja venepaikat

Kunnan yleisiin alueisiin kuuluvat puistot, leikkipuistot, uimarannat ja venepaikat, liikuntapaikat, teollisuusalueet, maankaatopaikat ja soranottopaikka. Alueet pidetään kunnossa pääasiassa kunnan omana työnä.

Hoidettuja puistoja on noin 5 ha, leikkipuistoja 13 kpl. Ulkoliikuntapaikoista tärkeimmät ovat keskuskenttä ja jalkapallokenttä sekä muut koulujen yhteydessä olevat kentät (10 kpl), 3 kpl nurmikenttiä sekä tenniskenttä. Lisäksi pururata, n. 60 km:n latuverkosto ja hiihtomaa.

Venepaikat
Hattulan kunnalla on yhteensä noin 135 vuokrattavaa venepaikkaa, jotka sijaitsevat Mierolassa, Eerolassa, Poransaaressa ja Saarelassa. Venepaikkoja vuokrataan ensisijaisesti kuntalaisille ja kesäasukkaille. Mikäli paikkoja jää vuokraamatta, voidaan niitä vuokrata myös loppukauden ajaksi ulkopaikkakuntalaisille. Vapautuneet venepaikat jaetaan keväisin hakemusten perusteella. Vuokratun venepaikan edelleen vuokraus tai luovutus kolmannelle osapuolelle on kielletty. Venepaikat on tarkoitettu vain yhdelle veneelle kerrallaan.

Tekninen lautakunnan vahvistamat venepaikkahinnat kesäkaudeksi 2020:

Saarelan, Poransaaren ja Eerolan venepaikat:
• puomillinen venepaikka 235,60 euroa
• puomiton venepaikka 186,00 euroa
• Saarelan soutuvenepaikka 62,00 euroa

Mierolan kotisataman venepaikat:
• puomillinen venepaikka, leveys 3,0–3,5 metriä 322,40 euroa
• puomillinen venepaikka, leveys 3,6–4,0 metriä 322,40 euroa
• soutuveneiden telapaikka 62,00 euroa

Hinnat sisältävät 24 prosentin arvonlisäveron.

Venepaikkavarauslomake löytyy täältä.

Toimistopalvelut ja laskutus:

  • Päivi Vuori
  • toimistosihteeri
  • 050 3447 670
  • Pappilanniementie 9, 13880 Hattula
  • laskutus, venepaikkavaraukset
  • Tekninen toimiala
  • Toimistopalvelut