UUSIX-rooliasujen rooli yhteistyöprojektissa Hattulan kunnan kanssa

Hämeen ammattikorkeakoulun vaatetusmuotoilun opiskelijat ovat toteuttaneet osana tuotanto- ja tuotekehitysprojektiaan roolivaatekokonaisuuden Hattulan kunnan Juteinikeskuksen alakoululaisille. Roolivaatteet on suunniteltu co-design-menetelmää käyttäen yhteistyössä lopullisten käyttäjien eli lasten kanssa.

Kierrätysmateriaalista roolivaatteita lasten toiveiden perusteella

Roolivaatekokonaisuus sisältää perusvaraston asusteita keskittyen erityisesti koulun joulu- ja kevätjuhliin. Vaatteet on pääosin koostettu palvelukeskus Sampolan lahjoittamista kierrätysmateriaaleista tarkasti valikoiden.

– Suunnittelun lähtökohtana on ollut uuden koulun moderni arkkitehtuuri ja yksittäisten kappaleiden muuntuvuus moneksi sekä koon, että käyttötarkoituksen mukaan. Vaatteet on suunniteltu niin, että ne muokkaantuvat eri ikäisten tarpeisiin, kohderyhmänä ovat olleet 1.-6.-luokkalaiset, kertoo opiskelijatiimin projektipäällikkö Maria Miettunen.

Vaatteita tontuista leppäkerttuihin

Roolivaatteiden toteutuksessa kierrätysmateriaaleista on käytetty laajasti erilaisia menetelmiä tavanomaisista vaatetuksen valmistustekniikoista monenlaisiin rooliasujen valmistuksen liittyviin tekniikoihin. Inspiraatiota projektiin on tuonut mm. opiskelijoiden opintomatka Brasiliaan, jossa he pääsivät tutustumaan paikallisen koulun roolivaatteisiin.

– Lapset toivoivat vaatteita mm. enkeleille, tontuille ja joulupukille, mutta myös keijuille, merirosvoille sekä metsän eläimille. Näitä olemme toteuttaneet ja on hienoa nähdä lasten lopulliset fiilikset vaatteita. Tähän asti he ovat olleet ainakin todella innoissaan projektista, Miettunen jatkaa.

Opiskelijaryhmä on koostunut neljästä HAMKin muotoilun opiskelijasta. Projektipäällikkö Maria Miettusen lisäksi tiimiin kuuluu Johanna Kormano-Suokko, Iina Torhola ja Ronja Vähätiitto.

Julkistustilaisuus 22.2.2017 Parolassa

Rooliasukokonaisuuden julkistustilaisuus järjestetään keskiviikkona 22.2.2017 klo 9.00 Juteinikeskuksella (Opinkuja 2, 13720 Parola). Myös median edustajat ovat tervetulleita paikalle.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Maria Miettunen, p.044-0980987, maria.miettunen@student.hamk.fi