Yrittäminen


Hattulan kunta »  Yrittäminen »  H@lko »  Vieraskynä

Vieraskynä

Lähellä tuotettu ruoka on parasta

Suhteeni maaseutuun on vahvistunut ammatinvalintani myötä. Olen saanut lähiruokaa jo äidinmaidossa ja tiedän, että se on vain ja ainoastaan maukasta, terveellistä ja ekologista - ruokaa, jota meidän kaikkien pitäisi suosia. Olen myös vilpittömän onnellinen siitä, että nuoret kokit tuntevat lähiruoan omakseen. Meidän on kansantaloudellisesti tärkeää ymmärtää oman maamme raaka-aineiden merkitys.

Tulen puhumaan lähiruoan puolesta koko elämäni ajan, sillä haluan että suomalaiset ymmärtävät mitä lähiruoka on. Se on Suomessa tuotettuja, sesongin mukaisia raaka-aineita, joista kannattaa tehdä itse ruokaa. Se on maukasta, terveellistä ja edullista.

Maaseutukuntien pitäisi rohkaista ihmisiä muuttamaan maaseudulle. Suomessa on turhaan lakkautettu kyläkouluja. Olisi pitänyt ensin markkinoida kuntia niin, että niihin olisi saatu lisää lapsiperheitä. Mielestäni tyhjät kyläkoulut ja teollisuuslaitokset eivät ole mikään ratkaisu pikkukunnille tai kaupungeille. Tehdään isot laitoskeittiöt joista jaetaan ruokaa kouluille, päiväkodeille, sairaaloille ja vanhainkodeille. Ruokaa kuljetetaan autoilla ympäriinsä, mikä ei ole mielestäni mitenkään ekologista. Samoin lapsia kyyditään pitkiä matkoja maaseudulta keskustaan kouluun takseilla. Hei haloo, onko järkeä?

Missä on maalaisromantiikka, kun pikkukaupunkeihin rakennetaan vain suuria ostoskeskuksia ja puretaan pienet idylliset pikkukaupat ja puodit?

Kateus on pienten paikkakuntien ongelma, myös lähiruoan kannalta. Ei haluta ostaa siltä naapurilta niitä perunoita, koska se voi sillä rikastua. Ei haluta mennä paikalliseen kenkäkauppaan, koska sekin voi rikastua. Mennään mieluimmin isoon markettiin keskimaalle, koska se ei rikastuta ketään. Näitä puheita olen kuullut ihan oikeasti.

Petäyksessä iloitsemme siitä että voimme tarjota vieraillemme laadukasta, lähellä tuotettua ruokaa. Listoillamme on sesongin mukaan lähellä tuotettua riistaa, Vanajaveden kuhaa, Lepaan tomaatteja, viinejä, marjoja, hedelmiä sekä kasviksia ja juustoja lähijuustolasta.

Toivon että me kaikki ymmärtäisimme lähellä tuotetun ruoan ja yhteistyön merkityksen.   Sen tuottamasta hedelmästä voimme nauttia kaikki.

Maija Silvennoinen
Hotellinjohtaja
Petäys Resort

maija_silvennoinen.jpg : 32Kb