Yrittäminen


Hattulan kunta »  Yrittäminen »  H@lko

H@lko

Pääkirjoitus

Yhdessä rakennetaan parempi maailma

YK on julistanut vuoden 2012 osuustoiminnan vuodeksi. YK aloitti toimintansa vuonna 1945 ja alusta lähtien se on tunnustanut osuustoiminnan merkityksen yhteiskunnan kehityksessä. Teemavuoden slogan, jolle ei vielä ole virallista suomenkielistä käännöstä, on ”Cooperative enterprises build a better world” eli vapaasti käännettynä osuustoiminnalliset yritykset rakentavat parempaa maailmaa. Osuustoiminta edustaa yhdenlaista yhteistyötä, jolla pyritään takaamaan jäsenille paremmat oltavat. Yhteistyön ei siis tarvitse olla aina osuustoiminnallista.

Tämä lehti jota parhaillaan luet, on yksi osoitus yhteistyöstä omassa toimintaympäristössäsi. H@lko on Hattulan yrittäjien ja kunnan yhteinen tiedotekanava. Se on ensisijaisesti sähköinen julkaisu, joka julkaistaan neljä kertaa vuodessa Hattulan kunnan sivuilla. Löydät H@lkon kunnan kotisivuilta Yrittämisen välilehdeltä. Kevään kunniaksi päätimme ottaa härkää sarvista ja kokeilla H@lkon toimivuutta myös printtilehtenä. Ihmettelijöille vielä tarkennettakoon, että H@lko muodostuu sanoista ”Hattula” ja ”elinkeinot”.

H@lkon ensimmäinen numero julkaistiin syksyllä 2011. Tarkoituksena on tiedottaa ajankohtaisista tapahtumista ja meneillään olevista projekteista. Tarkoitus on myös herättää keskustelua ja siksi jokaiseen numeroon on varattu tila vierailevalle kirjoittajalle. Mikäli Sinulla on sanottavaa, ota rohkesti yhteyttä meihin!

Hyvää vasta alkanutta talvea!

Hattulan Yrittäjät ry.                                             Hattulan kunta
puheenjohtaja                                                      tp.kehittämispäällikkö
Pauliina Hatunen                                               Simo Viertonen
p. 0400 017 022                                                   p. (03) 673 1286
hattula(at)yrittajat.fi                                             simo.viertonen(at)hattula.fi

Ilmestymisviikot vuodelle 2012:
1/2012 vko 7
2/2012 vko 20
3/2012 vko 36
4/2012 vko 47





Onko yrityksessänne tarjolla nuorille harjoittelu- ja työpaikkoja?

Ilmoita etsivä nuorisotyöntekijä
Tiina Tuorille
(03) 6731 304 / 050 343 8556
Lisätietoja täältä.

Nuorten työpajan kautta on mahdollista toteuttaa erilaisia alihankintatöitä.
Ota yhteyttä vastaavaan ohjaajaan!
Nuorten työpaja
(03) 673 1438
050 375 0161

Hattulan Yrittäjät ry
Pj.   Pauliina Hatunen
(03) 644 020
0400 017 022

Hattulan kunta
Tp. kehittämispäällikkö Simo Viertonen
(03) 673 1286