Vapaa-aika ja matkailu


Hattulan kunta »  Vapaa-aika ja matkailu »  Nuoriso »  Nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuusto

Yleistä

Hattulan kunnassa on vuoden 2008 lopusta alkaen toiminut virallisesti nuorisovaltuusto. Kuka tahansa hattulalainen 13-18 -vuotias (valintapäivänä alle 19-vuotias) nuori voi pyrkiä nuorisovaltuuston jäseneksi.
Nuorisovaltuustossa on 12 jäsentä, lisäksi varajäseniä.
Yksi valtuustokausi kestää kaksi vuotta, vaihtuen lokakuun alusta. Seuraava kausi alkaa syksyllä 2013.

Tarkoituksena on:

- saada nuoret kiinnostumaan yhteisistä asioista
- saada heidät mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen
- lisätä nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Mitä siellä tehdään?

- nuorisovaltuutetut toimivat nuoria koskevien asioiden asiantuntija- ja yhteistyötahoina
- opitaan kokouskäytäntöjä (puheenjohtaja, sihteeri jne. valitaan nuorten keskuudesta)
- ajetaan nuoria koskevia asioita (nuoret tekevät aloitteita lautakuntiin)
-  nuorisovaltuutetut edustavat kunnan eri lautakunnissa ja valtuustossa puheoikeudella
- opitaan  tapahtumien järjestämistä, markkinointia ja tiedottamista
- nuorisovaltuuston järjestää kunnan nuorisotoimen tukemana erilaisia tapahtumia ja teemapäiviä nuorille

Toimintasääntö 

Hattulan nuorisovaltuusto 2011-2013

Jäsenet:
Juha-Pekka Tuominen puheenjohtaja 
Karoliina Kauhanen varapuheenjohtaja  
Marianne Honkasaari sihteeri
Lauri Hämäläinen
Mikko Hämäläinen
Heidi Järvinen
Tanja Knuutila
Jaakko Lahti
Mikko Myllymäki
Oskari Perikangas
Ville Saksa
Julius Suominen

Varajäsen:
Ainomaria Harjunpää
Jere Pekonen
Jere Toivonen
Kalle Tuominen

Nuorisovaltuuston edustajat eri lautakunnissa 2011-2013:

Vapaa-aikalautakunta:
Marianne Honkasaari, varaedustaja Julius Suominen

Sivistyslautakunta:
Heidi Järvinen, varaedustaja Lauri Hämäläinen

Maaseutu-/rakennus- ja tekninen lautakunta:
Mikko Myllymäki, varaedustaja Jaakko Lahti

Perusturvalautakunta: 
Oskari Perikangas, varaedustaja Mikko Hämäläinen

Valtuusto:
Juha-Pekka Tuominen, varaedustaja Karoliina Kauhanen

Hattulan nuorisovaltuuston löydät myös Facebookista.

Yhteystiedot:

nuorisotyöntekijä Jenni Kostamo
(03) 673 1301
050 590 0018

Nuorisovaltuuston puheenjohtaja 
Juha-Pekka Tuominen

nuva.jpg : 947Kb

Nuorisovaltuusto takarivistä
vasemmalta lähtien:
Lauri, Jere T, Mikko H, Jere P,
Mikko M, Marianne, Oskari,
Ville, Julius, Heidi, Jaakko,
Tanja ja Juha-Pekka.
(Kuvasta puuttuvat Karoliina,
Ainomaria ja Kalle)