Kansainvälinen nuorisovaihto
Hattula – Dortmund –nuorisovaihto on tarkoitettu kaikille 16 vuotta täyttäneille hattulalaisille nuorille, joita kiinnostaa kansainvälisyys ja oman kielitaidon kehittäminen. Samalla hankitaan uusia ystäviä toisesta maasta ja päästään kokemaan saksalaista kulttuuria.
Vaihto tapahtuu vuosittain, joka toinen vuosi suomalaisryhmä lähtee Saksaan ja vastaavasti joka toinen vuosi saksalaiset vierailevat Suomessa.
Vaihto kestää kaksi viikkoa ja toteutetaan heinä-elokuussa. Ensimmäinen viikko vietetään leirikeskuksessa, toisen viikon nuoret asuvat paikallisissa isäntäperheissä.
Mukaan lähtevä nuori sitoutuu olemaan mukana kaksi vuotta.
Mikäli ryhmässä on tilaa, myös 15-vuotiaat voivat tiedustella vapaita paikkoja.
Nuorisotyöntekijä
Jenni Kostamo
(03) 673 1301
050 590 0018
Suomi-Saksa pesismaaottelu kesällä 2009