Yksityisen hoidon tukea maksetaan lapsesta, joka on vanhempien valitsemassa yksityisessä päivähoidossa. Tukea voi saada vanhempainrahakauden päättymisestä siihen saakka, kunnes lapsi siirtyy oppivelvollisena kouluun. Lapsikohtainen yksityisen hoidon tuki maksetaan suoraan yksityisen päivähoidon tuottajalle: yksityiselle päiväkodille, perhepäivähoitajalle tai kotiin palkatulle hoitajalle.
Yksityisen tuki muodostuu hoitorahasta ja mahdollisesta perheen tulojen mukaan määräytyvästä hoitolisästä.
Yksityisen hoidon tuen päätöksistä ja maksatuksesta vastaa Kela.
Tukea haetaan Kelan lomakkeella. "Selvitys päivähoidon tuottajasta" -lomakkeeseen tulee kunnan hyväksymismerkintä. Perhe huolehtii myös kotiin palkattavan yksityisen perhepäivähoitajan työsopimuksesta ja eläkemaksuista.
Päivähoitolain 28 §:n mukainen ilmoitus perusturvalautakunnalle yksityisestä lasten perhepäivähoidosta, on tehtävä kahden viikon kuluessa hoidon alkamisesta, oman alueen perhepäivähoidon ohjaajalle.
ilmoitus yksityisestä perhepäivähoidosta lomake.pdf
Lapsen hoidon muutoksista sekä perheen tulojen muutoksista on välittömästi ilmoitettava Kelan paikallistoimistoon. Näin vältetään tuen liikamaksu ja siitä aiheutuva takaisinperintä.
Lasten yksityisen hoidon tukeen maksetaan Hattulassa kuntalisää.
Kuntalisä haetaan ja maksetaan Kela:n kautta. Kuntalisä maksetaan jokaisesta Kela:n edellytykset täyttävästä lapsesta automaattisesti eikä sitä tarvitse erikseen hakea
Yksityisen hoidon tuen päätöksistä ja maksatuksesta vastaa Kela.
Kelan toimisto sijaitsee Hämeenlinnassa
Rauhankatu 1, PL 149, 13100 Hämeenlinna
020 435 1100