Perhe- ja sosiaalipalvelut


Hattula-lisä

Hattula-lisää voivat hakea perheet, joilla on alle 3-vuotias päivähoidon valintaoikeuden piiriin kuuluva lapsi ja joilla on oikeus Kelan kautta maksettavaan lasten kotihoidon tukeen. Lisän ehtona on, että lapsen vanhempi tai muu huoltaja hoitaa perheen kaikki lapset kotona. Hattula-lisää maksetaan, vaikka perheen 3 -vuotta täyttänyt lapsi osallistuisi avoimeen kerhotoimintaan. Sisaruskorotusta ei makseta sellaisesta perheen 6-vuotiaasta lapsesta joka osallistuu kunnan järjestämään esiopetukseen tai joka aloittaa koulunkäynnin 6-vuotiaana vuotta ennen oppivelvollisuuden alkamista.

Vanhemman tulee todistettavasti siirtää työhönpaluutaan tai hänen tulee olla  päätoimisesta opiskelusta hoitovapaalla. Mikäli pysyvää työpaikkaa ei ole, edellytetään että lapsia hoitamaan jäävällä vanhemmalla tai Hattula-lisää hakevalla vanhemmalla on ollut työtä vähintään 86 työpäivää (4 kk) kuuden kuukauden aikana välittömästi ennen äitiys- ja vanhempainloman alkamista tai hoitovapaalle jäämistä.

Perheen toisen aikuisen (vanhempi/puoliso/avopuoliso) tulee olla työssä tai päätoimisena opiskelijana Hattula-lisän maksuajan.

Hattula-lisän suuruus on 160 euroa/kk perhettä kohden. Sisaruskorotus on tukeen oikeuttavan lapsen alle 3-vuotiaan sisaruksen osalta 100 euroa/kk ja yli 3-vuotiaan sisaruksen osalta 50 euroa/kk. Lisä on verollista tuloa kotoa lapsia hoitavalle vanhemmalle. Hattula-lisää maksetaan hakemiskuukauden alusta. Hattula-lisää ei makseta kuukautta lyhyemmältä ajalta eikä takautuvasti.

Hattula-lisää haetaan viimeistään yhtä kuukautta (1kk) ennen maksatuksen toivottua alkamista.

Hakemuksia saa päivähoitotoimistosta, kunnanviraston asiakaspalvelupisteestä tai tulostamalla oheisesta linkistä.  Hakemukset palautetaan osoitteella Päivähoito, Parolantie 42, 13720 Parola.

Hattula-lisä hakemus.doc


Yhteystiedot

PÄIVÄHOITOTOIMISTO
Parolantie 42, 13720 Parola
Avoinna maanantaisin klo 11.00-17.00
tiistaisin - perjantaisin klo 8.30-11.30

Toimistosihteeri Kirsti Kari-Koskinen
(03) 673 1280
Toimistosihteeri Kirsi Yli-Malmi
(03) 673 1346
Päivähoidon asiakasmaksut, perhepäivähoitajien palkanlaskenta, Hattula-lisä