Perhe- ja sosiaalipalvelut


Perheasian sovittelu

Mitä sovittelu on?

Perheasioiden sovittelu on vapaaehtoinen keskustelumahdollisuus  avioeroa miettiville  erojärjestelyjä tekeville  eronneille, jotka ovat sopeutumassa uuteen tilanteeseen  puolisoille, jotka päätyvät jatkamaan yhdessä 

Sovittelukeskusteluissa pyritään helpottamaan eron suunnittelua sekä aikuisten että lasten kannalta. Ratkaisu avioerosta tai liiton jatkamisesta on aina perheen itsensä. Sovittelija ei päätä mitään perheen puolesta. Hän voi kuitenkin auttaa eri osapuolia selkeyttämän tilannetta. Keskustelut, joissa yhdessä etsitään uusia ratkaisuja tai vaihtoehtoja, vievät usein arkielämää eteenpäin olipa perheen ratkaisu mikä tahansa. 

Kenelle sovittelu on tarkoitettu?

Perheasioiden sovitteluun voivat hakeutua koko perhe tai puolisot yhdessä tai erikseen. Perheenjäsenten osallistuminen sovittelukeskusteluihin riippuu siitä, mihin he ovat valmiita ja mitkä asiat ovat ajankohtaisia. Lasten asioita suunniteltaessa kummankin vanhemman osallistuminen on tärkeää. Lasten mukaantulosta sovittelukeskusteluihin sovitaan vanhempien kanssa. 

Hattulan kuntalaiset voivat käyttää Hämeenlinnan perheneuvolan ja  Hämeenlinnan seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksen sovittelupalvelua.

Perheneuvola:

Hämeenlinnan kaupungin perheneuvola
Palokunnankatu 8 B, 13100 Hämeenlinna

Perheasiain neuvottelukeskus:   

Rauhankatu 14 B puh.
ajanvaraus ma - pe klo 8.30-14.
(03) 626 4244