Lain mukaan lapsella on oikeus riittävään elatukseen, josta vastaavat hänen vanhempansa kykynsä mukaan. Vanhemmat ovat vastuussa lapsen elatuksesta siihen saakka, kun tämä täyttää 18 vuotta tai siihen saakka kun lapsi kykenee itse elättämään itsensä.
Jos vanhempi ei muulla tavoin huolehdi lapsen elatuksesta tai lapsi ei asu hänen luonaan pysyvästi, lapselle voidaan vahvistaa elatusapu. Vahvistaminen voidaan tehdä sosiaalitoimistossa tehtävällä sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.
Elatusapu on sidottu elinkustannusindeksiin, korotusmerkinnät tehdään alkuvuodesta sopimuksiin/tuomioihin sosiaalitoimistossa. Elatusavun määrää voidaan myöhemmin muuttaa mikäli olosuhteissa on tapahtunut oleellisia muutoksia.
Elatustuki on tarkoitettu lapselle, jonka elatuksesta muualla asuva vanhempi ei huolehdi maksukyvyttömyyden tai maksamisen laiminlyönnin vuoksi. Jos elatusvelvollinen ei maksa sopimuksen/tuomion mukaista elatusapua, on lapsen huoltajan yritettävä saada perittyä elatusapua ulosottoteitse: Hämeenlinnan kihlakunnan ulosottovirasto, Arvi Karistonkatu 5, 13100 Hml, puh (03) 62 241.
Elatustukea voi hakea myös silloin kun elatusapu on vahvistettu elatustukea pienemmäksi elatusvelvollisen maksukyvyttömyyden johdosta tai lapsen isyyttä ei ole vahvistettu.
Täysimääräinen elatustuki on 1.1.2009 lukien 136,41 euroa/kk lasta kohden. Elatustuen käsittely ja maksaminen on siirtynyt Kelan hoidettavaksi 1.4.2009. Tukea on haettava kirjallisesti. Hakemukseen on liitettävä alkuperäinen elatusapusopimus tai elatusavusta annettu tuomioistuimen päätös tai selvitys siitä, että asiakirja on ulosottoviranomaisen hallussa sekä laskelma maksamatta olevasta elatusavusta. Elatustukeen liittyvissä asioissa tulee ottaa yhteys Kelan lapsiperheiden puhelinpalveluun: 020692206 (ma – pe klo 8-18.00).
Vanhemman velvollisuus maksaa elatusapua päättyy, kun lapsi täyttää 18 vuotta. Tämänkin jälkeen lapsella on oikeus saada elatusta kouluajalta esim. lukion tai ammatillisen oppilaitoksen päättymiseen asti, jos sitä pidetään kohtuullisena. Myös tämä sopimus voidaan tehdä sosiaalitoimistossa kirjallisesti.
Kauppatie 3
Juteinitalo 2krs
13720 Parola
sosiaalityöntekijöiden soittoaika
ma-pe 11.15-12.00
Sosiaalityöntekijä
Eeva Iivonen
03-673 1345
Sosiaalityöntekijä
Katri Rämö
03-673 1281
Sosiaalityöntekijä
Anna Mattila
03-673 1214