Kunta ja hallinto


Hattulan kunta »  Kunta ja hallinto »  Kunnanhallitus

Kunnanhallitus

Kunnanhallituksen tarkoituksena on luoda kunnan kehittämisstrategiat sekä yhdessä sidosryhmien kanssa vaikuttaa kunnan alueen taloudellisiin ja sosiaalisiin elinoloihin, henkiseen kehitykseen, maankäyttöön ja ympäristöön niin, että valtuuston asettamat ja hyväksymät päämäärät sekä tavoitteet toteutuvat.

Kunnanhallitus johtaa hallintoa, kaavoitusta ja muuta suunnittelua sekä tulosten arviointia, yhteensovittaa palveluiden tuottamisen sekä johtaa taloudenhoitoa, henkilöstöpolitiikkaa ja hankintatointa. Lisäksi kunnanhallitus parantaa kuntalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon, vastaa kestävän kehityksen edistämisestä sekä tehostaa päävastuualueiden välistä yhteistyötä.

Kunnanhallituksen toimialueena on valmistella valtuuston käsiteltävät asiat, huolehtia valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja johtaa kunnan hallintoa. Lisäksi kunnanhallituksen toimialueena on toimintojen ja talouden koordinointi, maapolitiikka ja kaavoitus, elinkeinopolitiikka, asuntopolitiikka, kuntien välinen ja muu alueellinen yhteistyö sekä suhdetoiminta ja yleinen kuntakuva.


Kunnanhallitus 2011 - 2012



Tuomola Jouko , pj
kok

Merventie 62
13720 Parola

040 707 7523

Luopajärvi Hellevi , I vpj
sdp

Tuulitie 18
13720 Parola

0500 946 948

Viitala Ritva, II vpj
kesk

Katajatie 11
13720 Parola

040 359 3247

Hämäläinen Matti ,
sdp

Saniaistie 7
13720 Parola

050 550 9720

Anttila Risto
kok

Vanha Härkätie 947
13500 Hämeenlinna

0500 652 411
(03) 652 4116

Järvelä Lasse ,
sdp

Sireenitite 17
13720 Parola

0400 810 838

Kopra Seppo
sit

Mäntymäentie 37
13700 Parolannummi

050 358 2857
(03) 671 5056

Vekka-Pirhonen Teija
kok

Pellavatie 8

 040 837 5972

Yli-Pirilä Pia ,
kok

Katinalantie 13
13800 Katinala

050 5745 518