Koulutus ja kirjasto


Hattulan kunta »  Koulutus ja kirjasto »  Perusopetus »  Koulut »  Parolan koulu »  Comenius-projekti

Comenius-projekti

Kaksivuotinen Euroopan Unionin Comenius -ohjelman tukema Cultural Legacy Towards Europe -hanke käynnistyy Hattulassa syksyllä 2010.

Mukana projektissa ovat Parolan koulun lisäksi koulut Belgiasta, Espanjasta, Italiasta, Kyprokselta, Ranskasta ja Saksasta.

Ohjelman tavoitteena on tutustuttaa oppilaat ja opettajat monipuolisesti eurooppalaiseen kulttuuriperintöön sekä luoda kansainvälisiä kouluverkostoja osallistujamaiden kesken.

Viikolla 43 oli aika lähteä tutustumaan italialaiseen koululaitokseen sekä aloittamaan projektin ensimmäisen vaihe.

Koulu johon tutustuimme on nimeltään Istituto Aristide Leonori. Koulu koostuu ala- ja yläkoulusta. Tässä valtion koulussa oppilaita on yhteensä n. 1000. Saimme mahdollisuuden seurata eri-ikäisten oppilaiden oppitunteja. Koulu satsaa erityisesti musiikin opetukseen. Oppilailla on mahdollisuus saada opetusta valitsemansa instrumentin soitossa. Meille oli myös järjestetty kuoron ja orkesterin upea yhteiskonsertti.

Vaikka ulkoiset puitteet koulussa ovat vaatimattomat, pystyimme silti aistimaan myönteisen ilmapiirin. Työnilo näkyi sekä oppilaiden että opettajien työskentelyssä.

Tässä ensimmäisessä workshopissa oli tarkoitus yhdessä Comenius-projektin muiden jäsenmaiden kanssa (Belgia, Espanja, Kypros, Italia ja Saksa) suunnitella ensimmäisen vuoden projektisisältö. Kun yhteinen kieli oli löytynyt, saatoimme aloittaa ”käden väännön” projektin sisällöstä ja toteutuksesta. Joulukuun alkuun mennessä teemme powerpoint-esityksen Suomen erityispiirteistä esim. luonnosta, kulttuurista ja suomalaisesta osaamisesta. Keväällä tutustutamme kumppanuusmaiden oppilaat suomalaisiin satuihin ja niiden sankarihahmoihin. Tämän jälkeen koulut työstävät molempia aihekokonaisuuksia valitsemiensa maiden esiyksistä eteenpäin.

Isäntämaan opettajat tutustuttivat meidät myös Rooman historiaan ja nähtävyyksiin. Saimme nähdä ja kokea Rooman todellisen historian kirjon antiikin alkuajoista nykyaikaan.

Palasimme Suomeen mukanamme ” kassillinen” uusia ideoita, monta uutta kokemusta ja ystävyyssuhteita. Nyt voimme innolla aloittaa projektin käytännön toteutuksen!

Comenius-terveisin, Kristiina, Pipsa, Eija ja Soja         

finland_web.pps                        

comenius-projekti_200_pix.jpg : 18Kb  


comenius_2010_kuva_1_200_pix.jpg : 24Kb
Partnerimaiden ryhmäpotretti
vierailukoulun portailla

comenius_2010_kuva_2_200_pix.jpg : 23Kb
Kouluvierailulla

comenius_2010_kuva_3_200_p.jpg : 21Kb
Vatikaanissa

comenius_2010_kuva_4_200_pix.jpg : 24Kb
Paikalliset herkkukauppiaat
elementissään