Koulutus ja kirjasto


Hattulan kunta »  Koulutus ja kirjasto »  Perusopetus »  Kerhotoiminta

Kerhotoiminta

Hattulassa pyörii koulujen ja erinäisten järjestöjen toimesta paljon erilaisia kerhoja. Koulujen oma kerhotoiminta tähtää erityisesti innostamaan lapsia itselleen uusien harrastusten ja liikuntamuotojen piiriin.

Koulujenvälistä yhteistyötä olemme pyrkineet rakentamaan pitämällä yllä mahdollisimman kattavaa kunnallista kerhotarjotinta, jotta lapset pystyisivät löytämään itseään kiinnostavaa kerhotoimintaa myös muualta kuin omalta lähikoulultaan.

Hyvän lisän koulujen itse järjestämään kerhotoimintaan tuovat esimerkiksi 4H-yhdistyksen ja erinäisten urheiluseurojen kerhot, jotka usein toimivat koulujen tiloissa, vaikkakin omien vetäjiensä johdolla.

Lisätietoa lukuvuoden 2009-2010 aikan kouluilla järjestettävistä kerhoista saa oheisesta  kerhotarjottimesta, tai kerhotoiminnan yhdysopettajalta Jussa Lehtiseltä.

Yhteystiedot:

Kerhotoiminnan yhdysopettaja,
Pekolan koulun luokanopettaja
Lehtinen Jussa
(03) 673 1490