Koulutus ja kirjasto


Hattulan kunta »  Koulutus ja kirjasto »  Kirjasto »  Tietoa kirjastosta »  Käyttösäännöt ja maksut

Käyttösäännöt ja maksut


Käyttösäännöt

Lainausoikeus

Hattulan kunnankirjasto on yleinen kirjasto, jonka käyttöoikeuden saa ilmoittautumalla kirjaston käyttäjäksi jossakin Vanajanverkon kirjastojen toimipisteessä. Vanajanverkon kirjastoja ovat Hattulan kunnankirjaston lisäksi Hämeenlinnan kaupunginkirjasto ja Janakkalan kunnankirjasto.

Ilmoittautumisen yhteydessä asiakkaan on osoitettava henkilöllisyytensä henkilökortin, ajokortin tai passin avulla. Alle 15-vuotiaalta vaaditaan huoltajan kirjallinen suostumus. Huoltaja on vastuussa alle 15-vuotiaan asiakkaan lainoista.

Asiakkaan vastuu

Asiakas on vastuussa kirjastokortistaan ja sillä lainatusta aineistosta sekä asiakastunnuksen ja salasanan käytöstä. Asiakas on vastuussa kadonneella kortilla lainatusta aineistosta, mikäli korttia ei ole ilmoitettu kadonneeksi. Kirjastokortin katoamisesta ja osoitteen tai nimen muutoksesta on ilmoitettava kirjastolle välittömästi. Uuden kortin voi lunastaa todistamalla henkilöllisyytensä.

Asiakas menettää lainausoikeutensa, jos hän jättää lainat palauttamatta tai maksut maksamatta. Kielto on voimassa, kunnes aineisto on palautettu ja maksut suoritettu.

Lainaaminen, uusiminen ja varaaminen

Asiakkaalla voi olla enintään 50 lainaa, joista cd-levyjä enintään 20 kpl, videoita 10 kpl sekä dvd-levyjä ja cd-rom-levyjä 5 kpl kumpaakin lajia.

Lainat voi uusia enintään neljä kertaa, mikäli aineistosta ei ole varauksia. Uusiminen onnistuu kirjastossa, puhelimella tai verkkokirjastossa. Lainojen uusimiseen verkkokirjastossa tarvitset salasanan, jonka saat kirjastosta.

Neuvonta ja tietopalvelu

Kirjaston henkilökunta neuvoo asiakkaita pyydettäessä aineiston ja tietojen etsimisessä kirjaston kokoelmista ja muista tietokannoista.

Vanajanverkon kirjastoilla on internetissä yhteinen aineistotietokanta Web-Origo, jonka kautta voidaan selata sen kaikkien kirjastojen aineistoja. Asiakas saa halutessaan käyttöönsä salasana, joka mahdollistaa omien lainojen selaamisen, uusimisen ja varausten tekemisen Web-Origossa.

Seutulainaus- ja palautus

Hattula on mukana Vanajanverkon kirjastojen yhteisessä seutulainausjärjestelmässä. Asiakas voi palauttaa muista kirjastoista lainaamansa aineiston Hattulan kirjastoon.  Asiakas voi myös tehdä seutuvarauksen muiden Vanajanverkon kirjastojen aineistoihin ja noutaa varauksen Hattulan kirjastosta. Seutuvarauksen kuljetusmaksu on 2,50 euroa.

Kaukopalvelu

Aineistoa, jota ei ole Hattulan kunnankirjastossa, voidaan välittää muista kirjastoista kaukolainasopimuksia ja lähettävän kirjaston ehtoja noudattaen. Kaukolainan toimittamisesta peritään maksu.

Oleskelu kirjastossa

Kirjaston tilat ovat kaikille palveluja käyttäville avoimet. Mikäli asiakas aiheuttaa häiriöitä kirjaston toiminnalle tai muille asiakkaille, henkilökunnalla on oikeus määrätä häiriötä tuottava asiakas poistumaan.

Tietosuoja

Lainausrekisteriä käytetään vain lainaustenvalvontaan. Kirjaston lainaaja- ja lainaustietoja ei luovuteta ulkopuolisten käyttöön.

Kirjastolla on oikeus käyttää henkilötunnusta lainaajarekisterissään. (Henkilötietolaki 523/1999, 13 §)

Asiakkaalla on oikeus tarkistaa, mitä häntä koskevia tietoja on rekisteriin tallennettu. (Henkilötietolaki 523/1999, 10 §)

Maksut ja korvaukset 1.3.2008 alkaen

Kirjastokortti

Ensimmäinen maksuton
Uusi kortti kadonneen tai turmeltuneen tilalle 1,80 €

Varausmaksut
- aineiston varausmaksu 1,00 €/kpl
- asiakkaan tekemä web-varaus 0,80 €/kpl
- seutuvarausmaksu 2,50 €/kpl

Kaukolainat
- kotimaasta toimitettavat 6,00€/kpl
- ulkomailta toimitettavat kulujen mukainen

Myöhästymiskorvaukset
- myöhästymiskorvaus 0,40 €/viikko/laina
alkaa kertyä seitsemän maksuttoman päivän jälkeen

Jos maksamattomia myöhästymismaksuja kertyy Vanajanverkon kirjastoihin 10 € tai enemmän, lainaaja jouluu lainauskieltoon, kunnes maksut on maksettu.

Matariaalikorvaukset

Kirjasto perii turmeltuneesta tai kadonneesta aineistosta mahdollisten myöhästymis- ja muistutusmaksujen lisäksi korvauksen. Asiakas hankkii turmeltuneen tai kadonneen aineiston tilalle vastaavan uuden kappaleen. Mikäli teosta ei ole saatavana, kirjasto perii täyden hinnan. Vanhan tai kuluneen aineiston kohdalla kirjastonhoitaja voi päättää harkinnanvaraisesta korvauksesta. Poikkeuksena on videot, DVD- ja CD-Rom- levyt, jotka voi korvata ainoastaan maksamalla tekijänoikeusmaksun sisältävän korvaushinnan.

Kirjasto ei korvaa asiakkaan laitteiden rikkoutumista käytettäessä kirjaston tallenteita.

Muut maksut:
- valokopiot 0,20 €/kpl
- tulostaminen 0,20 €/kpl
- jäljennöksen oikeaksi todistaminen 1,00 €/kpl
- telefax Suomeen 1,80 €/ensimmäinen sivu,
1,00 €/seuraavat sivut.

(Sivistyslautakunta 31.1.2008 § 16)